Kokeile Creman maukkaita kahveja!
Creman maistelupaketin myötä pääset kahvinmakuiselle maailmanympärimatkalle kolmelle eri mantereelle.
Nämä kolme kahvia sopivat erinomaisesti valmistettavaksi sähköisessä kahvinkeittimessä, dripperillä, Chemexillä tai vaikkapa pressopannulla uuttaen.
Brasilia
Etelä-Amerikkaa edustaa Brasilia, jonka kahvi on pehmeä ja keskitäyteläinen kuin auringonlasku rannalla, ja makean suklainen ja pähkinäinen kuin brasilialainen musiikki.
Etiopia
Afrikan mantereella pääset tutustumaan maahan, joka historian mukaan on kahvin synnyinmaa ja jossa kahvi on iso osa kulttuuria, eli Etiopiaan. Etiopialaiset kahvit ovat laadukkaita ja suosittuja, eikä suotta, sillä maaperän ansiosta kahvissa on usein sitruksiset, hedelmäiset ja kukkaiset aromit.
Indonesia
Kun jatketaan matkaa Aasiaan päädytään Indonesian Javan saarelle. Tässä trooppisessa ilmastossa kasvaa täyteläisen mausteinen ja vatsaystävällisen matalahappoinen kahvi, joka sointuu erinomaisesti yhteen Indonesian värikkään ja mausteisen ruokakulttuurin kanssa. Kahvissa on vaniljamaista, karvaan suklaista ja maltaista mausteisuutta, joka tuo mieleen sademetsien runsauden.
Nautinnollista makumatkaa!
Maistelupaketti koostuu kolmesta 250 gramman pussista.
Kahvit myydään kokonaisina papuina tai halutessasi jauhettuna, jolloin kaikki kolme kahvia jauhetaan samaan karkeuteen.









Reviews
There are no reviews yet.